perjantai 30. maaliskuuta 2018

Aurinkoista pääsiäistä


 

 


Olin pitkään suunnitellut, että teen pääsiäiseksi kestomunat betonista. Aitoihin munankuoriin valaminen kauhistutti jo etukäteen, joten piti löytää jonkinlaiset muotit valuhommiin. Onneksi Tigerissä oli myynnissä isoja muovisia munankuoria, joihin piti vaan saada nätisti murrettua reikä massan sisään työntämistä varten.

Valu onnistui hyvin, mutta hommaan piti kyllä uhrata kermakakun pursoihin tarkoitettu tylla. Voitelin munan puolikkaat ensin öljyllä, joten muotti lähti irti tosi hyvin. Halusin jättää munan betonipinnalle niitten karskia kauneutta mitenkään tuhoamatta. Sivelin pinnat vaan kertaalleen mattalakalla. Nyt nämä munat riittävät meille koko loppuelämäksi. Ja voihan niitä sitten tuunata myöhemmin, jos innostuu.

Kokeilin ekan kerran myös valaa ilmapallojen päälle. Sekin onnistui kiitettävästi. Sipaisin sisään hopeista InkaGoldia ja alapuolelle mattalakan. Yksi pallon päällinen jäi käyttämättä, sillä olin taas arvioinut massan menekin vähän väärin. Onneksi tarvikkeet riittivät juuri ja juuri kahteen ikimunaan pallotäiden jälkeen, eikä tarvitse enää haikailla betonitöitä tekemään. kesällä sitten jatketaan, jos jatketaan.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Koruja erilaisista materiaaleista


Kaulakoru ja rannekoru on tehty erilaisista helmistä, joista osa on vanhoja kierrätyshelmiä. Olen tehnyt aikaisemmin mm. avaimenperiä yhdistellen huopaa ja matallihelmiä. Tässä on mukana myös muovihelmiä ja puuhelmiä. Tämä menee jatkoon, mutta toista samanlaista ei ole tulossa. Eipä minulla ole ollut tuotannossa koskaan muita kuin näitä uniikkikappaleita - kahta samanlaista ei löydy!



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Aurinkosiepparit





Kevät saisi jo tulla, joten piti ruveta tehostamaan valonsäteiden keräystä ja valmistin pari aurinkosiepparia. Ensiviikolle tarvitsin muutaman tuliaisen, joten molemmat pääsevät pian omaan kotiin. Siepparit on helppo tehdä valmiisiin tähtipohjiin. Tähdissä on erilaisia lasihelmiä ja kristalleja. Muutama vuosi sitten tein pienen erän helmitähtiä lahjaksi.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Alkuvuoden värkkäilyt


Tässä alkuvuoden värkkäilyt. Joka viikko on jotain tullut tehtyä, niin kuin lupasin itselleni vuoden alussa. Tarkoitus ei ole tehdä mitään kovin isotöistä ja aikaa vievää, eikä tehtailla mitään hirveäsyi sarjatuotantona (mihin olen usein sortunut). Hyödynnän myös vanhoja varastoja, kierrätysmateriaaleja ja muokkaan vanhoja koruja uuteen käyttöön.

Tee se itse -haaste, viikko 10: Muutama keväinen rannekoru


Tällä viikolla tein muutaman pirtsakan rannekorun puu- ja massahelmistä sekä pikkukoruista. Pienet amuletit ja korut ovat irrotettavissa. Puuhelmissä on sisällä kuminauhaa ja noissa vihreissä massahelmissä koruvaijeria. Nämäkin korut on tehty osittain kierrätyshelmistä.

Kynnet olivat taas kovilla ja jäykillä, käppyröillä sormilla oli vähän hankala näpertää pitkästä aikaa. Käytän mielelläni kaksoisrenkaita, että saan koruista riittävän kestäviä. Vaijerit kiinnitin tuplakiinnityksellä ja kuminauhakiinnityksetkin varmistin vielä liimalla.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Tee se itse -haaste, viikko 9: mäyräkoirakangaskassit






Tein tällä viikolla kuusi kangaskassia mäyräkoirakuvilla. Tämä mäyräkoirafiguuri ja idea on lähtöisin muutaman vuoden taikaisesta joulukortista. Ja tuo tikkikuvio on taas aikaisempien ompeluhommien peruja. Tein nimittäin yhtenä jouluna ystäville 12 mäyräkoiratyynyä, joihin kiinnitin siksakilla kankaisen mäyräkoirakuvion. Tyynyjen kuvana oli ihan oikea muotovaliokarkkari.

Sitten tuli tarvetta kangaskasseille ja suunnittelin aluksi, että ompelen kuviot kasseihin. Mutta laiskuus voitti taas ja pääsin paljon vähemmällä vaivalla, kun tein tikkaukset tussilla kuvioon  Ja näin tein ison kasan painettuja kangaskasseja tikatulla mäyriskuviolla.

Tätä viimeistä kassi-ideaa pitää vielä kehitellä ja ehkä teen muitakin koirahahmoja tällä samalla tyylillä. Joissain painatuksissa väritys toistuu kirkkaampana, joten pitää kokeilla erilaisia siirtokuvapohjia.